sunnuntai 14. helmikuuta 2021

Mihin tämä aika oikein menee?

Mihin tämä aika oikein menee tai katoaa 😅

Siitähän on jo vaikka kuinka kauan kun olen viimeksi postannut. Nooh, onpahan jotain päivitettävää.. Jos on 😂

Edellisessä postauksessa avantokausi oli jo alkanut ja hirvenmetsästys loppusuoralla. Avannossa olen joka viikko käynyt 💪🏻 Yhtenä viikkona pakkasta oli yli -20 astetta, hyrrrr. Sillon tuntui aika vilposalta 😅. Nyt olen käynyt välillä kaksikin kertaa viikossa avannossa. Mieli ja kroppa kiittää. Metsästyksen myötä hirvenlihaa on pakastin taas ihan tupaten täynnä. Ei oikein "jaksa" enään syödä koko ajan hirvenlihaa. Pitää varmaan kohta ruveta myymään jauhelihoja pois, ettei ole ensi syksynä vielä edellistä satsia pakkasessa. Niin ja kyllähän sieltä tavallaan taas yksi mies matkaankin lähti 😂😂 Pitää kyllä nyt sanoa ja painottaa, että oli viiminen kerta kun metältä miehen mukanani tuon! 😂 Ei siinä sen kummempia, vähän aikaa tapailtiin, mutta ei siitä sen ihmeempää tullut. Viime vuotinen metsämies on aina välillä hiipinyt mieleeni.. Muutama viesti aina välillä vaihdettu, mutta siihen se on sitten jäänyt. Tiedä mistä on kiikastanut. Mutta hän olkoon nyt historiaa. 

Taas tuli uusi vuosi. Vuosi 2021 ei ole kyllä eronnut mitenkään edeltäjästään. Uuden vuoden aloitus olisi voinut mennä vähän paremmin. Satutin selkäni kaupassa ja muutama päivä saikkua ja kunnon tropit päälle. Vaikka kuntosalilla olen nyt yrittänyt enemmän vahvistaa selkälihaksia, niin kyllä se selkä vaan aika helposti tuntuu ärsyyntyvän.. Kai siihen menee aikaa, ennenkuin siitä tulee taas entisensä.


Olen haalinut itselleni tekemistä, melkein joka päivälle. Katsos, uusi vuosi ja uusi minä! Osaksi myös siksi, että ei jäisi aikaa miettiä miehiä ja sitä mikä niitä oikein vaivaa ja mistä noita kaikkia älypäitä oikein löytyy. Tinderinkin poistin vuoden vaihteessa ja päätin olla koko tammikuun ilman. Helmikuu kun koitti, päätin että olen helmikuunkin ilman.. Nooh, yksi tylsä päivä ja latasin sen taas 😂 Mutta ihan sillä mielellä että ei sieltä varmasti osumia tule 😅 Meni pari päivää ja olin muutaman kerran vaan swaippaillut edes takaisin ja tuli mätsi. Laitoin miehelle viestiä ja kävikin ilmi että ollaan ihan ohimennen vaan tavattu. Käytiin kahvilla ja nähtiin toisenkin kerran. Oikein mukava ja puhelias oli hän. Olemme tässä juuri sopimassa tärskyjä myös ensi viikolle 😊

Liikuntaa olen tosiaan yrittänyt lisätä viikkooni. Kolme kertaa viikossa salilla, siihen vielä zumba ja jooga, luontopolulla olen käynyt myös viikoittain tarpomassa. Avantokäynnit ovat mukava lisä rentouttamaan ja rauhoittamaan mieltä kaiken kiireen keskellä. Nimittäin, joskus päivät menee niin ettei ole kotona käynyt muuta kuin vaatteita vaihtamassa, kun pitää taas illalla kaatua sänkyyn 😁

Eilen olin auttamassa ystävääni muutossa. Ensin aamulla siivosin oman kämppäni ja onnistuin lukitsemaan itseni ulos 😳 Menin pöytäliinaa puistamaan ulos ja päätin samalla lakaista portaat. Siitä sitten pieni pyllistys kurkottaessani harjaa ja pam.. Ovi kiinni ja lukkoon 🤦🏼‍♀️ Onneksi toisessa päädyssä asuvalla pariskunnalla on yleisavain, niin pääsen aina sisälle kun näin tapahtuu. Ja sain vielä uunituoretta pullaa mukaani 😊

Tänään onkin ystävänpäivä ja laskiaissunnuntai. Tässä juuri paistelen äidilleni pullia. Hän kun katkaisi joulukuussa kätensä, niin hän ei vielä oikein pysty vaivaamaan pullataikinaa. Saavat isäni kanssa sitten illalla herkutella. Ja ystävänpäivän kunniaksi kun tänään on avantopäivä, oli puhe ystäväni kanssa, että voisimme käydä avannon jälkeen syömässä. Vähän nauttia ystävänpäivästä yhdessä. Tai katsotaan nyt menemmekö syömään, vai laitanko vain meille kantarellikeittoa 😂

Hyvää ystävänpäivää kaikille ihanille 💕



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti