tiistai 27. lokakuuta 2020

Hämärtyvät illat

Hämärtyvät illat ovat saapuneet 🥰

Sen mukana avantokausi, kynttilöiden polttaminen ja muutenkin tunnelmointi. Joulun odotuskin tässä ihan hiipii mieliin välillä 😊

Syksyn mukana alkoi taas hirvenmetsästys. Viime viikolla laitoin pakkaseen 13 kiloa jauhelihaa ja paistit vielä siihen päälle. Ja lisää vielä tulee. Mihin mä sen kaiken lihan oikein pistän.. 

Miehiä ei ole metsästetty tänä vuonna 😂 Muutamilla treffeillä tuli käytyä kesän aikana, siinäpä se, ei sen kummempaa raportoitavaa siltä saralta. Päätin antaa miesten nyt vaan olla ja elää ihan omaa elämääni omana itsenäni. Katellaan sitten taas myöhemmin 🤦🏼‍♀️

Mutta siis itse asiaan, metsästykseen. Kaksi ekaa viikonloppua oli vapaata töistä, pääsi harrastamaan rauhassa. Saatiinkin hyvin kaadettua hirviä, enään ei ole kuin kolme vasaa pystyssä. Itse en tänäkään vuonna päässyt ampumaan, mutta kahtena päivänä oli ihan hilikulla. Tällä viikolla pääsen metsälle vain lauantaina, siinä onkin sitten minun mrysästykseni tältä vuodelta. Töitä pukkaa niin, ettei seuraavina viikkoina enään pääse..

Töissäkin on jotain uutta. Käyn nyt kahtena päivänä viikossa Pietarsaaressa tekemässä vuoroja. Yhdessä palvelukodissa. En tiedä miksi minut sinne haluttiin, matkaakin kun tulee päivässä yhteensä 120 kilometriä.. Mutta ilmeisesti minusta pidettiin, että ties mihin tappiin asti siellä saa nyt kulkea 😅 Mukavaa vaihtelua nykyiseen, pelkkää aamuvuoroa ja vuorossa ollaan yksin. Matka ei sinänsä ole pitkä, mutta näin talven kynnyksellä se kyllä vähän rassaa.

Joulun odotus tässä tosiaan rupeaa polttelemaan jo mielessä. Lyhtyjä olen jo laittanut ulos ja niihin led kynttilät palamaan, ajastintoiminto on kyllä tosi kätevä. Sisälläkin laittelin lamppuja jo palamaan. Päätin että kun kerta olen joulun yksin ja rakastan joulua, niin miksi sen vietto pitäisi aloittaa vasta joulukuun puolella. Mähän voin tehdä justiin niinkuin ite haluan. Ja nyt just musta tuntuu siltä että mä haluan alkaa tässä jo pikkuhiljaa jouluttamaan 🤭 Sain viime viikolla siivottua vaatehuoneen ja vaatekaapit. En tiedä mikä siinä on, mutta jouluksi pitäisi olla aina joka hemmetin soppi puhtaana. Olen kyllä yrittänyt vähentää kaapeista turhaa tavaraakin, ei sen puoleen. Tuolla olisi lattialla kolme ikea kassillista tavaraa menossa kirpparille, kun nyt vaan pääsisi ensin varaamaan sen pöydän 😅

Tämän koronan myötä ei ole tullut käytyä oikeastaan missään.. Kesälomalla kävin kaverin luona Tampereella ja Seinäjoella ideaparkissa. Siinäpä se oli. Siskon tyttöjen kanssa kävin toista kuukautta sitten shoppailemassa Kokkolassa. Nytkin olisi mukava käydä ostoksilla, vähän jo "nuuskimassa" joulujuttuja, muttakun ei oikein viitsisi.. Haluaisi, mutta sitten ei kuitenkaan viiti. Onkohan tämä joku uusi normaali kohta 😱

Ja tosiaan avantokausikin on jo korkattu. Syyskuun alussa jo. Kerran on vissiin jäänyt menemättä, mutta muuten olen ollut kyllä joka kerta. Ihana tunne ensin saunoa oikein kunnolla, ottaa kovat löylyt ja sitten kylmään veteen. Ihanan virkistynyt olo tulee. Sitä siinä sitten neljä viisi kertaa edestakaisin.


On ollut muka jotenkin niin kiire viime aikoina, ettei muka mitään kerkeä tai jaksa. Viime viikolla minulla oli ihana kiireetön aamu. Menen aina aikaisin nukkumaan, joten sitä tulee herättyäkin aika aikaisin. Yleensä lähden aamusta salille ja jos työtkin alkavat vasta yhdeksältä, käyn ennen sitä salilla. Mutta viime viikolla, minulla ei ollut kiire mihinkään. Heräsin ensin viiden jälkeen ja valvoin pari tuntia, jonka jälkeen rupesin taas nukkumaan. Nukuin pari tuntia ja heräsin hyvällä mielellä. Sitten joskus kun pääsin sängystä ylös laitoin kynttilöitä palamaan ja tein aamupalaa. Ihanan rauhallista ja kiireetöntä. Millonhan viimeksi on ollut tuommoinen fiilis ja tunne. Toivottavasti niitä tulee syksyn mittaan enemmän 😊


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti