Ystävänpäivä

Ystävänpäivä.. 

Tuo päivä, josta on tehty kaupallinen rakkaan ihmisen kanssa vietetty päivä.. Joka tuutissa mainostetaan että osta kukkia ja suklaata ja ja ja.

No, taas kerran saan nauttia omasta ihanasta seurastani. Onkohan nyt seitsemäs vuosi sinkkuna. Välillä olen kuvitellut löytäneeni jonkin helmen, mutta sitä se ei ole ollut sitten kuitenkaan. Tämmöiset päivät vain jotenkin tuovat sitä taas esille, että yksin ollaan, ja miksi? Toisten mielestä pidän rimaa liian korkeana tai että olen liian valikoiva enkä haluakkaan ketään elämääni. Vai niin. Kyllä minustakin olisi ihanaa, jos olisi mies ja perhe ja kaikki se mistä on joskus haaveillut, mutta nyt ei vaan ole niin. Olen joskus kavereille sanonut, että kun miehellä edes pulssi olisi, niin minulle kelpaisi 😂 Kuten jo sanoin, välillä sitä on luullut löytävänsä jonkun ihan huippu tyypin, mutta ei ole mennyt kauaa kun kaikki on mennyt persiilleen. Sitä on ruvennut miettimään, että enkö ole kenellekään tarpeeksi. Ainako löytyy joku nätimpi ja kivempi ja kaikin tavoin parempi.

Näin monta vuotta takkiin jatkuvasti saaneena, enää ei oikein jaksa edes tutustua kehenkään. En jaksa olla enää se, joka pitää koko ajan keskustelua yllä ja kyselee kuulumisia. Ei sillä, olen itsekin joskus lopettanut toisen näkemisen, kun on tuntunut siltä, että nyt ei oikein lähde, mutta oikeasti, seitsemän vuotta sinkkuna, eikä yhtään tapailu- tai seurustelusuhdetta. 

Itse olen parhaimmillani suhteessa. Olisin suorastaan semmoinen muumimamma, mutta eipä kai nykypäivänä kukaan enää semmoista halua. Monesti tuntuu kun tuota somea selailee ja ihmisten päivityksiä lueskelee, että olen syntynyt ihan väärälle vuosikymmenelle deittailun suhteen.

Missä sitä vois nykypäivänä tavata jonkun. Siellä kaupan kassajonossako? Deittisovellukset rupeaa olemaan minun osaltani käytynä läpi, kuluttavia semmoiset. Kolmekymmentä mätsiä, eikä kukaan vastaa viesteihin 🙈 Työssäkäyvänä ihmisenä päivät menevät töissä, tulen iltasella viiden tai kuuden aikaan kotiin, jos tulen suoraan töistä. Sitten pitäisi kokata ja kaikkea muuta häärätä. Tulee viikonloppu, se aika jolloin saisi ottaa rennosti ja palautua työviikosta. Olen väsynyt, henkisesti. Pitäisi olla aikaa harrastuksille ja vanhemmilleni. Kavereitakin pitäisi keretä näkemään tai pitämään edes jonkinlaista yhteyttä. Voin ihan suoraa sanoa, että tällä hetkellä sosiaaliset kanssakäymiset ovat töissä ja ruokakaupassa. Mutta ei sieltä kassajonosta vielä kukaan mukaan ole tullut 😂

En oikein välitä baareissakaan käydä, enkä nyt tiedä onko sekään hyvä paikka löytää ketään, varsinkaan jos toinen osapuoli on ihan lärvit.

Mutta semmoista tällä kertaa. Aina välillä sitä on sinut sen kanssa, että on yksin eikä ole perhettä. Mutta sitten tämmöisinä päivinä, sekä jihlapyhät ynnä muut aina muistuttavat että sinulla ei ole ketään, ja taas istutaan yksin kotona..

Mitä tämä herättää muissa?

Ja paskaa tästäkin tietysti tulee, kun suoraa sanon ettei ole ketään, mutta en jaksaisi etsiäkään 🫠

Vuoden 2025 ensimmäinen päivä

Monet tekevät vuoden viimeisenä päivänä lupauksia seuraavalle vuodelle. Se voi olla jotakin oman henkisen tai fyysisen hyvinvoinnin parantamiseksi tai ihan mitä vain kukakin keksii, esim ruutuajan vähentäminen jne.. Itse en tänä vuonnakaan tehnyt ainuttakaan lupausta, eipähän tarvii vuoden päästä olla pettynyt siihen kun ainuttakaan lupausta ei saanut pidettyä 😂 Mutta tottakai sitä aina jotakin ajattelee, että tänä vuonna voisi sitten sitä ja tätä tehdä enemmän ja vähentää tätä. Itse haluaisin oppia taas tekemään asioita yksin. Käymään yksin leffassa ja syömässä ja vaikka jossakin konsertissa, tai vaikka kesällä paikallisessa lonkerolla 😅

Viime vuosi oli taas omalta osaltaan raskas. Uudessa työssä aloitin toukokuussa ja sen mukana piti tulla rauhallinen ja seesteinen elämä ilman edellisen työn taakkaa. Noh, toisin kävi. Henkilö jonka palkkasimme tilalleni irtisanottiin aika nopeaa, sillä hänestä ei sitten siihen työhön ollutkaan. Siinä meni koko kesä sitten kahta työtä tehdessä, sillä en halunnut jättää edellistä paikkaa pulaan. Sitten kesän jälkeen kun uusi toimari aloitti työnsä, aikaa meni häntä neuvoessa ja auttaessa työvuorojen kanssa, kun henkilökuntaakaan ei ollut hirveästi. Vuoden loppua kohden sain onneksi koko ajan vähennettyä töitäni. Nykyisessä työssäni minulta kysyttiinkin, että kuinka kauan meinaan tätä menoa jaksaa, vastasin siihen, että varmaan niin kauan kun on asuntolainaa 🙈 Mutta nyt olisi tarkoitus käydä tekemässä vain yövuoroja, kun on esiintyjiä, ja niitä on yleensä kerran kuukaudessa.

Isäni sai syksyllä aivoinfarktin. Siinä riitti hommaa ja murehtimista omalta osaltaan. Aloitin viime tammikuussa metsäkoulun, että rupean opettelmaan miten metsätöitä ja metsänhoitoa tehdään. Vähän tuli nyt rajulla kädellä kaikki kerralla minulle hoidettavaksi. Mutta periksi ei anneta vaikka välillä vähän raskasta onkin. Ja isäni on jo ihan ok kunnossa, mutta fyysisesti häntä ei tällä hetkellä oikein voi rasittaa, enkä oikein haluakkaan. 

Luottoratsuni Avensis myös päätti muutama kuukausi sitten sanoa työsopimuksensa irti. Kerran hän kesällä jo kerkesi jättämään minut välille, kun menin töihin, mutta jatkoimme matkaamme kunnes kansi meni syksyllä paskaksi 😂 Siskoni mies sai Avensiksen taas kuntoon muutama viikko sitten. Tuntui todella oudolta kun olin kolme kuukautta ajanut isäni maasturilla, niin istua taas Avensiksen rattiin 🙈 Toivon totisesti että hän olisi taas kunnossa ja yhteinen taipaleemme vielä jatkuisi, olenhan hänet ostanut vuonna 2005 kun olen koulusta valmistumisen jälkeen saanut työpaikan. Mutta ehkä näin talvikeleillä en häneen 100% uskalla luottaa ja kuljen vielä isän autolla 😅 

Uusi työ toi mukanaan paljon uusia työkavereita. Ja todella paljon oppimista. Mielestäni olen edellisen kahdeksan kuukautta vetänyt työssäni todella hyvin. 

Miesrintamallakaan ei ole tapahtunut mitään muutoksia. Samaa linjaa olen jo monta vuotta pitänyt; vuosi on aloitettu ja lopetettu yksin. Toiveissahan tähän olisi tietysti muutos, mutta ei oikein edes jaksa yrittää tutustua uusiin ihmisiin, koska aina ne joista olisin kiinnostunut, eivät ole kiinnostuneita minusta. Se on tullut taas karvaasti koettua tänä vuonna. Reilu vuosi sitten tutustuin tinderissä erääseen mieheen ja kaikki meni hyvin ja molemmat oltiin toistemme mielistä aivan ihania, mutta yhtäkkiä hän veti liinat kiinni. Ei kuulemma pystynyt vielä uuteen suhteeseen sittenkään ja sitä rataa. Silloin tällöin on kuulumisia vaihdettu ja viime kesänä oltiin taas enempi yhteyksissä. Silloin hän tapaili toista naista ja sanoi että jos ei tapailisi tätä niin tapailisi minua. Sanoin että jos jotakin tämmöistä haluaa niin sitten hänen pitää tehdä päätöksiä asian suhteen. Hän päätti tapailun tämän toisen naisen kanssa. Näimme muutaman kerran ja kaikki oli taas mukavaa ja ihanaa. Kunnes hän yhtäkkiä taas löi liinat kiinni. Ei ollut valmis, pystynyt tai jotain muuta. Ei mennyt kuin kuukausi, kun hän oli jo ruvennut tapailemaan toista naista. Kyselin häneltä eilen uuden vuoden suunnitelmia ja vastasi siihen ensin, että on tapaillut erästä naista pari kuukautta ja että menee hänen luokseen Vaasaan viettämään uutta vuotta. Eikä siinä mitään, tiesin että hän tapailee jotakuta ja se on ihan fine, mutta mitä hän seuraavaksi teki sai hermoni kyllä kuohahtamaan. Whatsappissahan on nykyään tämä ominaisuus että viestiä pystyy vielä muokkaamaan sen jälkeen kun sen on lähettänyt. Hän vaihtoi ensimmäisen lähettämänsä tekstin tilalle, että on menossa Vaasaan viettämään uutta vuotta ja että vielä hetken pitää olla töissä. Mihin katosi yhtäkkiä tämä että tapailee jotakuta. Miksei sitä voinut sitten yhtäkkiä muka kertoakaan. Ja kiitos älykellon josta näin myös alkuperäisen lähetetyn viestin. Vastasin vain hänelle että olet kyllä nopea ja että kiitos näkemiin hei. Hän saa nyt jäädä lopullisesti vuoteen 2024.

Aivan mahtavat revontulet löi taivaalle vielä vuoden ensimmäisenä iltana 🤩 Kun muistais iloita ihan tämmösistä pienistä asioista, jotka tuo hymyn huulille 😊