Niin, siinäpä vasta kysymys : Onko elämää?
Kysymys jonka esitämme ystäväni kanssa toisillemme lähes päivittäin. Tällä tarkoitamme jotain muuta kuin kotona yksin olemista, lähinnä miehiä. Viime aikoina olen saanut sanoa että on elämää. Vai elämää muka, mielensäpahoittajan elämää.. Noh, kyllästyin jo edelliseen tinder mätsiini ja rupesin taas näkemään edellisen säädön kanssa. Säädönpä hyvinkin.. Tykkään viettää aikaa hänen kanssaan eikä minua haittaa vaikka hän täällä oleilee. Mutta. Meillä ei ole minkäänlaista parisuhdetta tai muutakaan. Itse en viitsisi hänen läsnäollessaan laitella kaikenmaailman tinder mätseille koko iltaa viestiä, sen verran kuitenkin kunnioitan hänen läsnäoloaan. Mutta haittaako se häntä että hän laittelee koko illan istuessaan minun vieressäni sohvalla mätseilleen viestiä. No ilimeisestipä ei haittaa sitten yhtään. Juu tiedän, hänellä ei ole tunteita minua kohtaan, mutta minun mielestäni hieman epäkunnioittavaa. Varsinkin kun on kerta itse tänne halunnut tulla viettämään aikaa kanssani. Ai että oli kyllä sitten kiva vappu 🖕🏻
Mitäpäs muuta sitä tässä olisi tapahtunut 😅
Olen taas aloittanut leipomaan. Ja vastapainoksi salilla käyminen on taas jäänyt. Ja tämän yhtälön huomaa kyllä vyötäisillä 😂😂 Minkäs sille mahtaa että kaikki hyvä on vain niin hyvää 😊
Itse tehdyt munkit ja sima, avot. Simasta en oikeasti tykkää, mutta pakko tehdä sitä joka vuosi. Tänä vuonna tuli tehtyä VAIN viisi litraa 😂 Ei paha, näin yksinäiselle ihmiselle ja kun ei kerta tykkää simasta.
Siinä mielessä olisi mukava kun olisi se perhe, mies ja lapsia, että saisi laittaa useammalle ruokaa ja olisi joku jolle "opettaa" ja iskostaa päähän kaikki omat mielensä pinttymät. Niinkuin tuo sima, sitä vaan on pakko tehdä kun se kuuluu vappuun, ihan sama vaikka sitä ei kukaan joisikaan 😅😂

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti