Satutin aamulla selkäni, kun kumarruin. Saa nähdä mitähän tästäkin päivästä tulee..
Lähdin tänään käymään Teleferico Cablecar'lla Calamarro vuorella. Hinta vaihtelee noin 10€ - 18€ välillä, sesongin mukaan. Vuorella on joka päivä kaksi lintunäytöstä, klo 13 ja klo 17. Kerkesin vuorelle tuohon ensimmäiseen näytökseen. Olen toki senkin jo nähnyt, mutta vuorelta on mahtavat näkymät aurikorannikon ylle. Ja miksei ajoittaisi menoaan sinne niin, että pääsee näkemään samalla esityksen.
Esityksessä käytetään saalislintuja, kuten kotkia ja haukkoja. Ihan mukavaa katseltavaa. Pitää tosin muistaa aurinkovoide sinne mennessään, aurinko kun aina porottaa täydeltä terältä.
Vuorelta tullessani pysähdyin Square One'iin virvokkeille ja otin samalla palan juustokakkua. Kakku oli ihan ok, mutta olisi ollut mukavempi kun se olisi ollut huoneenlämpöistä kylmempää..
Sitten lähdin kohti asuntoa ja samalla tutkin paikallisten liikkeiden tarjontaa. Suurin osa oli ikävä kyllä kiinni siestan takia, joten jouduin tyytymään näyteikkunoiden tutkimiseen.
Päätin jo päivällä, että tänään on pizzapäivä. Menin lähipizzeriaan syömään. Paikan nimi oli Diavolo. Otin pizzan nimeltä Barbacoa. Siinä oli kanaa, sipulia ja barbequekastiketta. Pizza oli ihan hyvän makuinen, maksoi 8€, mutta bbq-soosia oli reunoilla vähän liikaa.
Selkä meinaa ruveta vaivaamaan taas näin illasta. Saa nähdä miten aamulla käy, kun pitäisi päästä sängystä ylös..


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti