maanantai 9. syyskuuta 2019

Myöhäinen aamu. Nukuin yöni aika huonosti, heräilin vähän väliä. Nukuimme kaikki todella myöhään. Otimme ihan rennosti tänään. Viimeinen päiväni Benalmadenassa ja ensi yönä lento takaisin kohti Suomea.

Lähdimme käymään Mariposario'ssa eli perhospuistossa. Menimme taksilla, matkan hinnaksi tuli noin 10€ Se oli niinkuin "kasvihuone" jonka sivussa oli kunnollinen rakennus jossa oli myymälä ja kahvio. Siellä oli kauniita perhosia, ne saivat lennellä siellä vapaina ja missä halusivat. Sieltä löytyi myös yksi iso lisko, pari kilpikonnaa, wallabi sekä lintuja. Hirveän iso se ei ollut, mutta saimme siellä kiertelemällä kulumaan aikaa yli tunnin. Lipun hinta oli 10€ per henkilö. Suosittelen kyllä sinne menemistä.



Suuntasimme taksilla takaisin keskustaan ja rupesimme etsimään ruokapaikkaa. Menimme Buffet Asiel nimiseen ravintolaan. Siellä oli kylmätiskeissä kasviksia sekä raa'at lihat ja kalat, joista sai valita mitä halusi ja ne vietiin sitten keittiön luukulle, jossa kokki sitten paistoi ne ja ne tuotiin kypsinä pöytään. Otin kalaa, kanaa, nautaa ja kasviksia ja vein ne keittiön luukulle. Sitten suuntasin alkupala pöytään. Sieltä noukin itselleni kevätrullia, vihreää salaattia sekä coleslawta. Siellä oli kyllä vaikka ja mitä. Sushia, erilaisia salaatteja, munia jne. Valinnanvaraa oli. Lämpimältä puolelta löytyi nuudeleita, riisiä, friteerattuja kanapaloja ja erilaisia kiinalaisia kastikkeita. Jälkiruoka tarjontakin oli kattava. Oli niin tuoreita kuin säilykehedelmiä, jäätelöitä, suklaasuihkulähteitä ja leivoksia. Vatsa pinkeänä kyllä lähdettiin paikalta, huh huh. Buffetin hinta per henkilö oli 12€, juomat tulevat vielä siihen päälle, mutta tuolla rahalla saat mässätä niin paljon kuin haluat ja mitä haluat. Siellä oli muuten vielä erilaisia simpukoita ja rapuja ja jonkin sortin mustekalaa tai kalmaria 🤔 Että erittäin hyvin sai rahoilleen vastinetta. Ja hyvää oli 😋

Loppupäivä on mennyt vaan ollessa. Pakkasin matkalaukun takaisin lähtökuntoon ja kävin pesulla. Sitten vaan odottelemaan kentälle lähtöä.

Menin renfellä lentokentälle. Taksilla matka olisi maksanut noin 30€, renfellä se maksoi vajaa kolme euroa.

Tein taxfreessä vielä viime hetken paniikki ostokset 😂

Kauaa ei tarvinnut odottaa, että rupesivat päästämään ihmisiä koneeseen, menin viimeisten mukana, joten lähdimme aika pian sen jälkeen kun itse pääsin istumaan. Kiitos niskatyynyn, nukuin melkein koko lennon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti