Kesä ja loma lähenee loppuaan..
No, ei nyt vielä, mutta periaatteessa 😅
Mutta niinhän sitä sanotaan, että juhannuksen jälkeen kesä on ohi.
Oi että mitkä kelit oli kesäkuussa. Tykkäsin. Minä olen semmoinen auringonpalvoja sielu. Kun kelit sattuu kohilleen, niin makaan koko päivän ulkona auringossa itseäni grillaamassa 🤩
Heti kun loma alkoi, vettä. Ja lisää vettä. Ai mitä, tänäänkö tulee vettä ?!?!
Kesälomaa nyt kaksi viikkoa takana, vielä yksi edessä. Jätin yhden viikon syksymmälle ulkomaanreissua ajatellen, mutta taitaa tältä vuodelta jäädä kyllä väliin.
Mitään ihmeellistä ei ole tänä aikana tullut tehtyä, siksikin kun on koko ajan satanut! Tai no, päivät on satanut ja iltaisin on ollut nätti keli.
Pääsin sentään Tampereelle asti ystävääni tapaamaan. Oikein mukava reissu, mutta niin lyhyt. Muuten on tullut kotona "pyöritettyä" tätä normaali arkea.
Olenhan minä jo kuntosalille astikin päässyt 💪🏻
Koko korona aikana en ole viitsinyt salilla käydä, mutta viikko sitten meille avattiin uusi kuntosali, niin sinne lähdin kyllä saman tien. Hyvät tilat ja muutama uusi laitekin löytyi.
Nyt pitää vaan päästä sali rytmiin taas kiinni, että pääsee harjoittamaan lihaksia ja tekemään näille vatsamakkaroillekin jotain 😅
Nyt alkaa olemaan marjojen satokausi ihan huulilla. Olen ostanut jo kolme laatikkoa mansikoita. Suurimman osan olen pakastanut. Eilen keittelin mansikkaraparperi mehua ja hilloa. Se on niiin hyvää. Viime viikolla tein siskon tyttöjen kanssa mansikkakakun ja tänään tein äitini syntymäpäiville britakakun. Ei ole kyllä tuoreita mansikoita voittanutta 😊 Isäni oli käynyt aamulla lakassa, joten niitäkin on nyt pakkasessa. Pakastin pursuaa jo nyt marjoista ja vielä on vadelmat ja mustikat pensaissa. Joutuuko tässä vielä isomman pakastimenkin ostamaan, että mahtuu kaikki 😅
Miesrintamalta sellaisia kuulumisia, että tiemme erkanivat tämän viime syksynä hirvimetsältä löytämäni miehen kanssa nyt lopullisesti. Emme olleet elämissämme samassa vaiheessa, joten emme halunneet samoja asioita tällä hetkellä. Ymmärrän kyllä hänen puolensa, että saa olla ja mennä niinkuin huvittaa. Itsellä tuo elämänvaihe on jo takana, nyt sitä kaipaisi vain toista ihmistä rinnalle jakamaan kaiken.. Sinänsä harmi, koska hän olisi ollut kyllä semmoinen minunlaiseni mies 😊
Eikun leuka pystyssä kohti uusia pettymyksiä 😂
Pikkuhiljaa "pääsee palaamaan" syksyn harrastuksen pariin, metsästykseen.
Nuolukiven vieminen metsään ja riistakameran osto ovat nyt ajankohtaisia asioita. Samoin ampumaradalla käyminen. Eräs kaveri hirviporukasta lupasi viedä minua haulikkoradalle ampumaan, kun en ole haulikolla koskaan ampunut. Metsästys on tuonut elämääni paljon uusia ihmisiä, pidän siitä 😊


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti