Uusi elämä?

Kaksi vuotta pää kolmantena jalkana mentyäni, tein päätöksen, että enään en jaksa.

En sinällään edes katsellut uutta työpaikkaa, mutta facea selaillessani eräs työpaikkailmoitus tuli eteeni. Menin ensin ilmoituksen ohi, mutta jokin sai minut miettimään asiaa uudestaan. Palasin takaisin ilmoitukseen ja päätin, että kokeilen hakea paikkaa. Ajattelin että en varmastikaan pääse edes haastatteluun. Meni muutama viikko ja minulle soitettiin tulisinko haastatteluun. Olin aivan äimänä ja taisin sanoa että kai minä sitten tulen 😅 Haastattelu oli heti seuraavalla viikolla keskiviikkona. Tietysti juuri sinä päivänä yksi työntekijöistä oli kipeänä enkä päässyt haastatteluun, mutta sovimme uuden ajan seuraavalle päivälle. Meni viikko ja tilanteet töissäkin olivat muuttuneet. Henkilö jonka äitien- ja vanhempainvapaata menin tuuraamaan, päättikin irtisanoa itsensä, joten minusta tehtiin virallinen toimitusjohtaja. Sitten yhtäkkiä minulle soitettiin ja sanottiin että olin saanut sen paikan. Olin taas aivan ällistynyt ja kerroin tilanteeni ja lupasin ilmoittaa parin päivän sisällä päätökseni. 

Ainut miinuspuoli minkä keksin työpaikan vaihdossa oli se, että palkka laskisi. Mutta mitä sitä rahalla, jos ei sitä pysty käyttämään, kun tuntui että taas kaikki aikani meni töissä.. Joten soitin heti seuraavana päivänä uuteen paikkaan ja sanoin että otan paikan. Sovimme että aloitan toukokuun alussa. 

Se hetki rupeaisi olemaan nyt käsillä, pari päivää ja uudet tuulet puhaltavta töiden osalta. Kuinka sitä tottuukaan siihen että saa olla kaikki illat ja viikonloput kotona, eikä tarvitse olla töissä 🙈

Viime vuosi oli kiireinen, niinkuin edellinen postauskin kertoi. Työ imi minusta kaiken. Nyt kun on saanut ja joutunut hiljentämään työtahtia, niin sitä on huomannut kuinka väsynyt sitä oikeasti olikaan. Enkä usko että olisin tuota tahtia enään kovin kauaa jaksanut..

Miesrintamalla on ollut pomppuista, jos näin voisi sanoa. Löysin aivan ihanan miehen, mutta ei siitäkään sitten mitään tullut, tilalleni löytyi parempaa, niinkuin aina..

En enää anna itsestäni paljoa miehiin tutustuessa, koska se ei ikinä sen pidemmälle mene kuin muutamaan tapaamiseen, vaikka olenkin miehen mielestä niiiiin ihana.

Sillä pääsee itsekin helpommalla, kun ei ole antanut itsestään niin paljoa. Tosin, olisiko tilanne toinen jos antaisi itsestään aivan kaiken? 

Viiru-kissanikin siirtyi sateenkaarisillan tuolle puolen tammikuussa 💔

Hänhän "sairasteli" ensimmäisen kerran jo vuosi sitten. Hän parantui antibiooteilla hyvin ja elämä jatkui, mutta juuri ennen joulua hän lakkasi taas syömästä ja käymästä laatikolla. Käytin häntä lääkärillä, mutta eivät vieläkään löytäneet mitään varsinaista vikaa kissasta. Välillä meni paremmin ja välillä huonommin. Jäin joululta kolmeksi viikoksi lomalle, ja vietin kissan kanssa joka ikisen sekunnin mikä meillä oli vielä jäljellä. Viiru ei enää loppuajasta paljoa muuta tehnyt kuin nukkunut, niin päätin, että nyt oli aika päästää kissa ikuiseen uneen.  Eihän se itselle helppoa ollut, kun 18 vuotta hän minulla oli ollut, mutta piti vain ajatella kissan parasta. En usko että hänellä mitään kipuja oli, mutta hänellä taisi vain aika tulla täyteen ❤️

Päätin jo muutana vuosi sitten, että sitten kun kissa kuolee, otan hänen tassuistaan tatuoinnin selkääni. Kaksi viikkoa sitten toteutin sen haaveen. Otin ensimmäisen ja viimeisen tatuointini. 

Nyt minulla on Viiru aina matkassa mukana ❤️

Vielä neljä päivää töitä nykyisessä paikassa. Tiistai, keskiviikko, perjantai ja lauantai.

Torstaina aloitan työt uudessa paikassa ja olen siellä sen torstain ja perjantain. 

Viimeinen viikonloppu nykyisessä työssä on asfalttikunkku viikonloppu. Siksi olen vielä sen töissä. Lauantaina onkin ihan vaan vaatimaton 16 tunnin päivä, jos riittääkään.. Sitten voin sanoa että kaikkeni olen tuolle työpaikalle kyllä sitten antanut 😂 

Voi olla että olen maanantaina sitten uudessa työssä vähän väsynyt, mutta elämä on, iteppä olen luvannut mennä töihin 🙈

Väsynytkö?

 Viime kuun loppu oli todella raskas.

Töissä yksi työntekijä oli kipeänä, ja kukas muukaan paikkaa kuin minä. Muutenkin olen ollut viime aikoina todella kiireinen töissä, että hyvä kun on kaikki pakolliset asiat saanut tehtyä. Siihen päälle vielä kissan sairastuminen ja soppa oli valmis. Koen muutenkin hieman huonoa omaatuntoa siitä, kun kissa on kotona niin paljon yksin, kun minä paahdan töissä aamusta iltaan. Lisäksi puolet vapaapäivistä mennyt töissä, etten ole sitäkään vähää kotona, mikä tulisi normi vapaapäivistä. Kissani lopetti yhtäkkiä syömisen ja laatikolla käymisen. Soitin seuraavana päivänä eläinlääkärilleni ja pääsimme iltapäivällä käymään tarkistuksessa. Ell oli sitä mieltä, että ei kannata odotella viikonlopun yli.. Tämä oli siis torstaina kun kävimme lääkärissä. Kysyi että olisinko valmis päättämään asiasta heti. Sanoin että en. Sovimme että menisimme perjantaina uudestaan ell, jos muutosta syömisessä ei ole tapahtunut. Löysi kuulemma jotain pattejakin kissan vatsasta, ja kun noinkin vanha kissa on, niin luultavasti siellä on kasvaimia. Hänhän ei voinut sanoa tätä varmaksi, koska ei saanut otettua kuvia, mutta uskoi että kasvaimia siellä on.. Minähän rääyin koko illan ja seuraavan aamun, kun ajattelin että nyt kissa on viimeistä kertaa kotona.. No perjantai aamuna tilanne ei ollut sen kummempi. Ei ollut syönyt muutakuin sen mitä olin ruiskulla laittanut suuhun, eikä ollut käynyt laatikolla vieläkään. Minä soitan ell ja hän kysyy mikä kissan vointi on. Sanoin ettei muuta ruokaa ole mennyt kuin mitä olen ruiskulla laittanut, mutta muuten hyvässä kunnossa, haluaisi leikkiä. Ell ihmetteli tätä suuresti ja kysyi että jos sittenkin haluaisin odottaa viikonlopun yli, kun ei kerta huonompaan ole mennyt. Sanoin että tottakai haluan! Päätin kuitenkin käyttää kissaa oikein kunnon eläinlääkärillä Seinäjoella. Ottivat vatsasta röntgenkuvan. 500€ siitä hyvästä, että kissa on terve, ei kasvaimia, eikä verikokeissa mitään.. Antoivat kuitenkin ruokahalua lisäävää lääkettä sekä pahoinvointia estävää lääkettä. Jos se saisi kissan taas syömään. Pari tuntia kotiutumisen jälkeen oma ell laittoi viestiä, että kissan pissassa oli ollut todella vahva bakteerikasvusto ja että antibioottikuuri pitäisi aloittaa heti. Seinäjoella eivät olleet ottaneet pissanäytettä, koska kissa oli jo edellisenä päivänä rauhoitettu. Tästä herää vain kysymys, että miksi oma ell ei ollut sitä pissaa aiemmin testannut ja se, että kuinka kauan hän oikein niitä siellä pöydällä seisottaa... 🤦🏼‍♀️ Mutta kaikki on onneksi taas hyvin. Kissani on nyt 17 vuotias. Ja täysin terve yksilö ♥️

Työt pitävät kiireisenä ja yritän kovasti ottaa omaa aikaa töistä, mutta vähän heikoilla tahtoo olla 😂 

Nettideittikulttuuri

 Tapasin viikko sitten miehen jonka kanssa tässä on yritetty tutustua on offina jo monta kuukautta. Häntä on kiinnostanut, ei ole kiinnostanut, taas kiinnosti ja sitten taas ei. Hän vain yhtäkkiä aina poisti minut joka paikasta ilman mitään selitystä tai sanomista. Tätä mentiin aika kauan edestakaisin.. Noh, vihdoin hän lupasi tulla tapaamaan minua. Omasta mielestäni kaikki meni todella hyvin, tultiin hyvin juttuun ja juttua riitti. Pari kertaa oli semmonen, että en oikein tiennyt laskiko hän leikkiä vai ei... Kun hän sitten lähti luotani, niin ei mennyt kauaa kun hän oli jo taas poistanut minut joka paikasta (ja tarkoitan tällä minuutteja). En tiedä onko nykyään sitten ihan "normaalia" vain poistaa toinen, kun ei huvitakaan sanoa, että ei omasta mielestä natsannutkaan, tiedä häntä. Itse en tämmöisestä menettelytavasta pidä, enkä koskaan tekisi toiselle semmoista. Varsinkaan jos on puhuttu uudelleen näkemisestä ja jonnekin yhdessä lähtemisestä... Täytyy sanoa, että en tiedä mikä hänen ongelmansa on, enkä kyllä haluakkaan tietää, mutta toivon ettei hän ole tehnyt näin kenellekään muulle..

Rupesin sitten tässä ihan miettimään aiempia yrityksiäni tutustua vastakkaisen sukupuolen edustajiin. En ole koskaan tahallaan jättänyt vastaamatta kenellekään, tai vain päättänyt, että enään en sille laita mitään, saatikka että estäisin toisen joka paikassa.. Mutta jutustelu on vain "luonnollisesti" hiipunut. Ellei jompi kumpi ole sanonut, ettei haluakaan enään tavata, että ei natsannutkaan. Eikö sitä toista voisi kunnioittaa sen verran, että jos oikeasti tulee se tunne, että ei halua tutustua tai tavata, niin sen voisi sanoa. Silloin ei toisen tarvitsisi ihmetellä, että mikä taas tuli. 

Kyllä ainakin itse mietin tässä kohtaa, että mikä minussa on oikein vikana, kun joku minua tällä tavalla kohtelee. Olenko tehnyt jotakin pahaa. Olenko kamala ihminen, kun ansaitsen tämmöisen kohtelun. Tämmöiset kokemukset saavat minut vain koko ajan haluamaan olemaan vähemmän tekemisissä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Minäkin haluaisin miehen, talon ja lapsia. Sen perheen, mitä moni elämässään tavoittelee. Mutta joka kerta nykyään kun joku mies minua lähestyy, mietin ensimmäisenä, mitähän paskaa täältä mahtaa tulla..

Snäpissä tulee nykyään paljon lisäyksiä ihan random tyypeiltä, jotka haluaa vaan esitellä munaansa ja kuulla miltä se minun mielestäni näyttää.. Onko tämäkin ihan "normaalia" nykypäivänä. Lisäillään kavereiksi kaikki mahdolliset ja lähetellään dick picejä. Viimeksi viime viikolla tapahtui näin. Sanoin suorat sanat, että minua ei hänen munansa voisi vähempää kiinnostaa, enkä halua siitä keskustella. Toinen oli pari päivää sitten. Kuvaa ei vielä kerennyt tulemaan, muttakun ensimmäisenä kysyi muodoistani, tyhjensin keskustelun. Ei ole sen jälkeen kummastakaan mitään kuulunut. Mikä saa miehet lähettämään täysin ventovieraille naisille kuvia munastaan. Tätäkään asiaa en todellakaan ymmärrä.  

Tekevätkö tinder ym sovellukset siitä vaan niin helppoa, että kirjoitellaan ja kirjoitellaan, kun ei ole muutakaan. Ja sitten kun toinen ehkä on jo saattanut ajatella että jonkinlainen yhteys on löytynyt, yhtäkkiä vain poistetaan ja toinen jää niin sanotusti ruikuttamaan rannalle?

Ja aina kun kerron näistä kavereilleni, he eivät voi kuin ihmetellä, kuinka tämmöisiä miehiä löytyy. Ja se, että he eivät kuule tämmöistä koskaan keneltäkään muulta kuin minulta. Mistä ihmeestä näitä aina minun tielleni osuu. Nooh. Seuraavia pettymyksiä odotellessa 😂

Uusi elämä?

 Sieltä se taas tuli. Uusi vuosi. Uusi elämäkin ehkä, kenties?  

Edellinen postaus näytti olevan puolentoista vuoden takaa 😅 Paljon on taas näihin päiviin tässä välissä kuulunut, mutta miestä en ole vieläkään löytänyt 😂 

Viime keväänä vaihdoin työpaikkaa. Pääsin pikkusen isompiin haasteisiin. Teen tällä hetkellä yhtä äitiyslomansijaisuutta toimitusjohtajana eräässä hotelli ravintolassa. Ystäväni soitteli minulle viime keväänä että olisi jäämässä äitiyslomalle uudesta työpaikastaan, ja ajatteli että minä olisin hyvä sijainen. Mietin sitä kyllä todella, että suostunko vai en. Ero vakkaripaikasta sijaisuuden takia pelotti, mutta tein sen silti. Kyllähän nyt toimitusjohtajan pesti näyttää cv:ssä aika hyvältä. Olenhan kouluttanut itseäni sen verran vuosien saatossa, että keittiönpuolella ei tarvitsisi hirveästi hääräillä, mutta vaikea saada kokemusta kun ei haluta palkata semmoista jolla ei ole yhtään kokemusta 😅 Mutta nyt on 💪🏻 Olen vieläkin keittiönpuolella myöskin, mutta vain pakolliset vuorot mitä jää keittiöntytöiltä "yli". Oli puhe silloin, että saan ensi syksynä jäädä keittiöön kun kaverini palaa äippälomalta, mutta en halua. Ei siksi, että paikassa olisi jotakin vikaa, vaan siksi että en halua tehdä enään ruokaa. Lounasvuoro on minulle kuin kirous nykyään. Ala cartea tykkään kyllä tehdä, mutta kuka nyt pelkkää iltavuoroa haluaisi loputtomiin tehdä..

Olen tässä siis nyt ruvennut miettimään elämääni ensi syksynä. Mitä haluan tehdä tai missä olla.. Opiskelisinko jotain uutta ja mielenkiintoista, vai tekisinkö vaan keittiöhommia. En tiedä. Onhan minulla vielä yhdeksän kuukautta aikaa miettiä sitä, mutta todellisuudessa kesä on ihan nurkan takana, ja sen jälkeen se syksy.. Ihan mielenkiinnosta katselin työkkärin sivuja ja työtarjontaa. Itseasiassa omalta paikkakunnalta löytyisi juuri nyt avoin työpaikka josta voisin olla kiinnostunut, mutta harmi vaan kun voisin aloittaa työn vasta syys-lokakuussa 🤦🏼‍♀️😂 Mutta mietin tätä asiaa tässä koko ajan syksyyn asti. Toivottavasti kesällä on suunnitelmat selvinä.

Mutta siis uusi vuosi, uudet kujeet ja uusi minä. Eikö sitä niin yleensä ruukata luvata. Minä lupasin ottaa enemmän aikaa itselleni ja nauttia taas luonnosta. Tehdä vaikka muutaman reissunkin välillä. Työelämä sen verran hektistä, että pitäisi yrittää löytää tasapaino työn ja kodin välillä. Tällä hetkellä olen aivan poikki. Puolitoista kuukautta menin pää kolmantena jalkana pikkujoulujen takia, ja nyt kun tilanne on rauhoittunut, niin ei oikein tahdo saada virtaa mistään. 200 tuntia kun tekee kuukaudessa töitä, niin ei hirveästi kerkeä kotona iltaisin istua. Mutta kuten lupasin, yritän löytää tasapainon niin että pystyisin itsekin elämästäni nauttimaan.

Miesrintamalla samaa kuin aikaisempina vuosina. Aina välillä olen luullut löytäneeni jonkin helmen, mutta todellisuus on kyllä iskenyt vasten kasvojani aika nopsaan. Jossain aikaisemmassa postauksessani taisin vitsailla kirjoittavani vielä jonkun kirjan näistä miessekoiluistani. No en nyt kirjaa, mutta olen kyllä kirjoittanut koneelle kaikki jutut elämäni miehistä. Ehkä vielä joku päivä 🙈

Yritän nyt ottaa oikein ryhtiliikkeen kaikkien somekanavieni kanssa, ja oikeasti tuottaa kaikkiin sisältöä. Toisinsanoen minut löytää instasta omalta tililtäni, sekä leivontatililtäni. Tiktokkiinkin olen itseni tunkenut 😂 Siellä on aika hiljaista, niihin minulla ei nyt oikein ole energiaa, mutta kyllä senkin vielä joku päivä aktivoin taas. Tai ehkä ongelmana on se, että olen tallentanut sinne satoja ääniä, enkä ole niistä heti inspiraation hetkellä tehnyt videota, niin ei oikein tahdo päästä kiinni enään niihin ääniin ja tunnelmiin ja ideoihin 🤷🏼‍♀️ Ajattelin tänne blogiin kirjoittaa kaiken, ihan kaiken. Tätä kuitenkaan kukaan lue, niin samahan se on tänne asioita kertoa 😆

Mutta nyt tältä päivältä kuulumiset on tässä. Toivottavasti kirjoittelen tänne taas pian ☺️

Hyvää alkavaa vuotta 2023! 

Kesäkö ihmisen parasta aikaa?

 Olen ollut nyt kaksi viikkoa kesälomalla. Huomenna paluu sorvin ääreen. Upeat kelit sattui kyllä kohdalle. Muistan kun viime vuonna satoi vettä joka päivä ollessani lomalla..

Mä oon niitä ihmisiä jotka ajattelee että kyllä se kesä vaan on ihmisen parasta aikaa. Kun aurinko paistaa ja on lämmin. Ihanat säät, terassikausi. Aa, että. Noh.... Tässä kotona istuttuani kaksi viikkoa, rupean olemaan kyllä eri mieltä tästä asiasta. Ei muuten, ihanat kelit ollu, voinu istua terassilla ja ottaa aurinkoa. Mutta. Ennen lomaa olin niin positiivisilla mielillä itsestäni ja elämästäni. En enään. Kotona kun istuu yksin sen kaksi viikkoa, aivan mahtavat kelit, eikä kukaan halua tehdä sun kanssa mitään tai mennä minnekään, niin kyllä se vähemmästäkin alkaa vituttamaan. Siis melkein kaikki mun kavereistahan on semmosia että sillon ku niille sopii, että niillä ei oo mitään muuta, kun niillä on tylsää, niin sitten voi soittaa mulle että mitä tehtäis. Mutta mun luonahan ei voi tulla käymään, koska mä asun kuulemma niin kaukana.. Mutta mähän voisin tottakai mennä kuitenkin heille.... Niin tota, lyhenikö se matka yhtäkkiä näin toisin päin??? Ja siis 20 minuuttia autolla ei oo mun mielestä vielä kovin kaukana.

Tuntuu että rupee pääkoppakin ragee aika pahasti. Muun muassa miesten takia. No siis, tämä edellinen joka tässä hääräs.. Menin sitten suutuspäissäni aukomaan päätäni, jotaki tunteista, vaikka niitä ei ollut. Niin hänhän sai kuule hirveän paniikkikohtauksen siitä ja oli että tää oli nyt tässä että enään ei voida nähdä. Ja tätä ennen hän melkein asu mun luona 😂 Siinä meni varmaan semmonen kuukausi ettei nähty, muutamia viestejä laitettiin. Sillon tällöin on nyt sitten nähty, mutta ei olla todellakaan päästy samoille leveleille kun sillon aikasemmin oli. Ja nyt on vaan koko ajan voimistuni itellä se tunne, kun tässä kaks viikkoa oon kotona maannu ja miettiny kaikkia mahollisia asioita kaikilta mahollisilta kanteilta, että mä annan nyt vaan olla, tuntuu se viesteihin vastaaminenkin olevan niin vastenhakosta välillä, että miksi ei vaan nyt sitten sano, että antaa olla. Mutta mä annan nyt olla, en lähesty häntä enää millään tavalla, katotaan huomaakohan edes..

Mutta jos vaikka jotain ilosempaa tähän väliin 😂😂 Raparperisato parhaimmillaan, ja raparperia iso kasa keittiössä 🤦🏼‍♀️ Oon nyt leiponut rahkapiirakkaa, lusikkaleipiä, tehnyt mehua ja soppaa... Mitähän sitä sitten seuraavaksi. Pitäis olla pikkusen enemmän näitä maistelijoita että sais vaan tehdä koko ajan lisää ja lisää, eikä tarttis miettiä että mitä tekee lopuille 😅

Oon tässä miettinyt sitäkin, että pitäskö "kirjottaa kirja". Siis silleen vaan kirjottaa ylös kaikki hemmetin "mies sekoilut" mitä tässä reilu kolmen vuoden aikana on ollu, ja sitten lähettää se jonnekin kustantamoon. Koska mun kaverithan on sitä mieltä, että ei tämmösiä yksilöitä voi olla olemassa, mitä mun eteen on tullu. Ja siis, kun niitä vaan tulee ja tulee, eikä silleen että joka kymmenes olis semmonen, vaan v***u ihan jokainen! Oliskohan parempi vaan mökkihöperöityä tänne yksikseen ja lopettaa yhteydenpito ulkomaailmaan, niin ei ainakaan tommosia pellejä tulis vastaan 🤣🤣🤣

Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin, son moro 🤪

Onko elämää?

 Niin, siinäpä vasta kysymys : Onko elämää?

Kysymys jonka esitämme ystäväni kanssa toisillemme lähes päivittäin. Tällä tarkoitamme jotain muuta kuin kotona yksin olemista, lähinnä miehiä. Viime aikoina olen saanut sanoa että on elämää. Vai elämää muka, mielensäpahoittajan elämää.. Noh, kyllästyin jo edelliseen tinder mätsiini ja rupesin taas näkemään edellisen säädön kanssa. Säädönpä hyvinkin.. Tykkään viettää aikaa hänen kanssaan eikä minua haittaa vaikka hän täällä oleilee. Mutta. Meillä ei ole minkäänlaista parisuhdetta tai muutakaan. Itse en viitsisi hänen läsnäollessaan laitella kaikenmaailman tinder mätseille koko iltaa viestiä, sen verran kuitenkin kunnioitan hänen läsnäoloaan. Mutta haittaako se häntä että hän laittelee koko illan istuessaan minun vieressäni sohvalla mätseilleen viestiä. No ilimeisestipä ei haittaa sitten yhtään. Juu tiedän, hänellä ei ole tunteita minua kohtaan, mutta minun mielestäni hieman epäkunnioittavaa. Varsinkin kun on kerta itse tänne halunnut tulla viettämään aikaa kanssani. Ai että oli kyllä sitten kiva vappu 🖕🏻

Mitäpäs muuta sitä tässä olisi tapahtunut 😅

Olen taas aloittanut leipomaan. Ja vastapainoksi salilla käyminen on taas jäänyt. Ja tämän yhtälön huomaa kyllä vyötäisillä 😂😂 Minkäs sille mahtaa että kaikki hyvä on vain niin hyvää 😊

Itse tehdyt munkit ja sima, avot. Simasta en oikeasti tykkää, mutta pakko tehdä sitä joka vuosi. Tänä vuonna tuli tehtyä VAIN viisi litraa 😂  Ei paha, näin yksinäiselle ihmiselle ja kun ei kerta tykkää simasta.

Siinä mielessä olisi mukava kun olisi se perhe, mies ja lapsia, että saisi laittaa useammalle ruokaa ja olisi joku jolle "opettaa" ja iskostaa päähän kaikki omat mielensä pinttymät. Niinkuin tuo sima, sitä vaan on pakko tehdä kun se kuuluu vappuun, ihan sama vaikka sitä ei kukaan joisikaan 😅😂

Mihin tämä aika oikein menee?

Mihin tämä aika oikein menee tai katoaa 😅

Siitähän on jo vaikka kuinka kauan kun olen viimeksi postannut. Nooh, onpahan jotain päivitettävää.. Jos on 😂

Edellisessä postauksessa avantokausi oli jo alkanut ja hirvenmetsästys loppusuoralla. Avannossa olen joka viikko käynyt 💪🏻 Yhtenä viikkona pakkasta oli yli -20 astetta, hyrrrr. Sillon tuntui aika vilposalta 😅. Nyt olen käynyt välillä kaksikin kertaa viikossa avannossa. Mieli ja kroppa kiittää. Metsästyksen myötä hirvenlihaa on pakastin taas ihan tupaten täynnä. Ei oikein "jaksa" enään syödä koko ajan hirvenlihaa. Pitää varmaan kohta ruveta myymään jauhelihoja pois, ettei ole ensi syksynä vielä edellistä satsia pakkasessa. Niin ja kyllähän sieltä tavallaan taas yksi mies matkaankin lähti 😂😂 Pitää kyllä nyt sanoa ja painottaa, että oli viiminen kerta kun metältä miehen mukanani tuon! 😂 Ei siinä sen kummempia, vähän aikaa tapailtiin, mutta ei siitä sen ihmeempää tullut. Viime vuotinen metsämies on aina välillä hiipinyt mieleeni.. Muutama viesti aina välillä vaihdettu, mutta siihen se on sitten jäänyt. Tiedä mistä on kiikastanut. Mutta hän olkoon nyt historiaa. 

Taas tuli uusi vuosi. Vuosi 2021 ei ole kyllä eronnut mitenkään edeltäjästään. Uuden vuoden aloitus olisi voinut mennä vähän paremmin. Satutin selkäni kaupassa ja muutama päivä saikkua ja kunnon tropit päälle. Vaikka kuntosalilla olen nyt yrittänyt enemmän vahvistaa selkälihaksia, niin kyllä se selkä vaan aika helposti tuntuu ärsyyntyvän.. Kai siihen menee aikaa, ennenkuin siitä tulee taas entisensä.

Olen haalinut itselleni tekemistä, melkein joka päivälle. Katsos, uusi vuosi ja uusi minä! Osaksi myös siksi, että ei jäisi aikaa miettiä miehiä ja sitä mikä niitä oikein vaivaa ja mistä noita kaikkia älypäitä oikein löytyy. Tinderinkin poistin vuoden vaihteessa ja päätin olla koko tammikuun ilman. Helmikuu kun koitti, päätin että olen helmikuunkin ilman.. Nooh, yksi tylsä päivä ja latasin sen taas 😂 Mutta ihan sillä mielellä että ei sieltä varmasti osumia tule 😅 Meni pari päivää ja olin muutaman kerran vaan swaippaillut edes takaisin ja tuli mätsi. Laitoin miehelle viestiä ja kävikin ilmi että ollaan ihan ohimennen vaan tavattu. Käytiin kahvilla ja nähtiin toisenkin kerran. Oikein mukava ja puhelias oli hän. Olemme tässä juuri sopimassa tärskyjä myös ensi viikolle 😊

Liikuntaa olen tosiaan yrittänyt lisätä viikkooni. Kolme kertaa viikossa salilla, siihen vielä zumba ja jooga, luontopolulla olen käynyt myös viikoittain tarpomassa. Avantokäynnit ovat mukava lisä rentouttamaan ja rauhoittamaan mieltä kaiken kiireen keskellä. Nimittäin, joskus päivät menee niin ettei ole kotona käynyt muuta kuin vaatteita vaihtamassa, kun pitää taas illalla kaatua sänkyyn 😁

Eilen olin auttamassa ystävääni muutossa. Ensin aamulla siivosin oman kämppäni ja onnistuin lukitsemaan itseni ulos 😳 Menin pöytäliinaa puistamaan ulos ja päätin samalla lakaista portaat. Siitä sitten pieni pyllistys kurkottaessani harjaa ja pam.. Ovi kiinni ja lukkoon 🤦🏼‍♀️ Onneksi toisessa päädyssä asuvalla pariskunnalla on yleisavain, niin pääsen aina sisälle kun näin tapahtuu. Ja sain vielä uunituoretta pullaa mukaani 😊

Tänään onkin ystävänpäivä ja laskiaissunnuntai. Tässä juuri paistelen äidilleni pullia. Hän kun katkaisi joulukuussa kätensä, niin hän ei vielä oikein pysty vaivaamaan pullataikinaa. Saavat isäni kanssa sitten illalla herkutella. Ja ystävänpäivän kunniaksi kun tänään on avantopäivä, oli puhe ystäväni kanssa, että voisimme käydä avannon jälkeen syömässä. Vähän nauttia ystävänpäivästä yhdessä. Tai katsotaan nyt menemmekö syömään, vai laitanko vain meille kantarellikeittoa 😂

Hyvää ystävänpäivää kaikille ihanille 💕